Lohjan Tenoripäivät Latinalainen Ilta
Lohjalla vuosittain järjestettävät Tenoripäivät haki uutta ilmettä Latinalaisella illalla, joka järjestettiin Koivulan Kartanolla. Tapahtuman taiteellisena johtajana toimi Jyrki Anttila ja Kansanhuveilla oli merkittä rooli tapahtuman toteutuksessa, toimitimme tilaisuuteen mm. seuraavat palvelut:
- Teltat ja kalusteet
- Esiintymislava
- Äänitekniikka
- Piha ja tunnelma valaistus
- Taustamusiikki
- Kylmälaitteet
- Juoma-astiat
- Wc-tilat
- Tapahtuma-alueen sähköt.
- Tarjoilu ja myyntipöydät
Latinalainen ilta oli menestys, se saavutti tavoitellun asiakasmäärän 500hlö. Kansanhuveja oli tapahtuman suunnittelussa mukana alusta asti, yhdessä järjestäjien kanssa suunniteltiin tapahtuma, organisointi sekä ideoitiin tilaisuuden markkinointia ja ilmettä.
Tapahtuman järjestäjä jätti täyden vastuun edellämainituista toteutuksista Kansanhuveille. Suunnitteluvaiheessa yksi edustajamme hoiti kaiken asiakkaaseen päin. Toteutusvaiheessa työtehtävät oli jaettu eri vastuualueisiin ja toteuttamassa kasausvaiheessa oli useita ryhmiä. Varsinaisen tapahtuman aikana paikalla oli Kansanhuvien puolesta kaksi ääniteknikkoa vastaamassa esiintyjien äänentoistosta, sekä yksi henkilö, joka valvoi koko tilaisuuden ajan toimituksen toteutumisesta.
Tilaisuudessa tarjottii yleisölle Latinalaista musiikkia viiden artistin voimin ja taustoja soitti Arriba Big Band.
Tapahtumassa tarjoiltiin myös teeman mukainen lämmin ruoka, josta vastasi Koivulan Kartano ja juomaa tietysti virtasi niin hanoista kuin pulloistakin.
Kuvat Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta
Latinalainen Ilta





